Luen Louise Glückin runokokoelmaa Averno (2006). Jutun juoni ja taustamyytti on Persefonen: Persefone oli Demeterin tytär, jonka Haades kaappasi itselleen manalaan. Wikipedia kertaa loput: Demeter maan jumalattarena kielsi kasveja kasvamasta kunnes saisi tyttärensä takaisin, jonka Zeus lopulta järjesti, mutta Persefone oli ehtinyt syödä granaattiomenan siemenen eikä siksi voisi vapautua kokonaan. Aina talveksi Persefone palaa Haadeksen luo, mikä selittää vuodenajat: talvi on Demeterin surua.
Averno on surullista tekstiä. Myytit sinänsä eivät ole kovin surullisia, ne ovat liian karrikoituja ja arkkityyppisiä: ehkä lähtökohtaisesti ja ainakin minulle vain yksilökohtalot, todelliset tai kuvitteelliset, voivat olla erityisen liikuttavia. (Esimerkiksi Primo Levi kirjoittaa, ettei pääasiassa sure miljoonia keskitysleirillä kuolleita juutalaisia, vaan niitä kymmeniä jotka tunsi, mikä on edes jonkinlaisen elämän jatkamisen ehto.) Averno on surullinen, koska tekee Persefonesta yksilöllisen ja inhimillisen, käsittelee Persefonen syyllisyyttä Haadeksen raiskaamaksi tulemisesta, Persefonen katumusta, Persefonen fantasiaa että Haades pelastaisi tämän äitinsä piiristä, jne. Glück kehottaa lukemaan myyttiä
as an argument between the mother and the lover--
the daughter is just meat.Ennen ryöstöään Persefonen nimi onkin yksinkertaisesti Kore, "neito", hän toisin sanoen saa oikean nimen vasta erotessaan äidistään (vaikka Kore-nimitys ilmeisesti jää käyttöön). Aikaisemmin:
You are allowed to likeTuo näyttää ensin lukuohjeelta, mutta tuntuu sitten enemmän itsepuhuttelulta, kirjoittajan yritykseltä säilyttää etäisyys, mikä ei tietenkään onnistu, sillä myytti sekoittuu jatkuvasti puhujan kokemuksiin ja puhuja Persefoneen. Persefonen myytti on rakastumisen, kotoalähtemisen myytti (muotti). Tapahtumien oletetaan seuraavan kaavaa, kirjoittuvan tavalla joka ei piittaa kokemuksen yksilöllisyydestä:
no one, you know. The characters
are not people.
They are aspects of a dilemma or conflict.
The assignment was to fall in love.Rakastumisen kaava liittyy hyväksytyn tarinan kertomisen kaavaan. Oikeastaan Persefonen kohtalo on se mitä odotetaan, se on hyvä tarina koska hyvä tragedia: "Certain endings were tragic, thus acceptable / Everything else was failure". Persefone jää myytissä "pelkäksi lihaksi" tai paperiksi, välittämään konfliktia, sukkuloimaan miehensä ja äitinsä väliä joille kummallekin kuuluu. Kotoa lähtö liittyy kuolemaan, joka on ainoa saavutettavissa oleva tulevaisuus, koti taas menneisyyteen joka on yhtä saavuttamattomissa. Persefone-myytin funktio on uskotella, että tulevan ja menneen välille löytyisi jonkinlainen sopu, että tasapainottelu olisi mahdollista. Puhuja näkee myytin läpi mutta ei voi irtautua sen välttämättömyydestä. Symmetrisesti Persefonekaan ei jää vain myytin aktoriksi vaan puhujan projisoidessa tämän rooliin oman historiansa muuttuu tuntevaksi ja ristiriitaiseksi, toisin sanoen kiinnostavaksi. Ylipäänsä kokoelman tekee kiinnostavaksi se, ettei se anna ratkaisuja näihin jännitteisiin.
The details were up to you.
The second part was
to include in the poem certain words,
words drawn from a specific text
on another subject altogether.
[If] Persephone "returns" there will be
one of two reasons:
either she was not dead or
she is being used
to support a fiction--
I think I can remember
being dead.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti